Kausi 1, jakso 6 - "Realization Time"

"Beauty is in the eye of the beholder. Yet there are those who open many eyes. 'Eyes are the mirror of the soul,' someone has said, so we look closely at the eyes to see the nature of the soul. Sometimes when we see the eyes – those horrible times when we see the eyes – eyes that have no soul, then we know a darkness. Then we wonder: where is the beauty? There is none, if the eyes are soulless."

Siinä missä tuotantokausi alkoi "ihan hyvällä", mutta kokonaiskuvan kannalta tyhjänpäiväisellä jaksolla täydellisen pilotin jälkeen, se päättyi todella hyvällä jaksolla... jota edelsi tämä, "ihan hyvä", mutta myös ihan himpun verran pitkäveteinen jakso, joka toimii suurimmaksi osaksi täytteenä jo parinkin jakson ajan möyhityille sotkuille. Tässä kun olen miettinyt sitä, että ykköskausi on kokonaisuutena kaikessa tiiviydessään aivan käsittämättömän hyvää TV:tä, ja sitten lukenut jaksokohtaisesti näitä omia tekstejäni, etenkin arvosteluosuuksia, käy ilmi että pilotista ja seitsemästä jaksosta vain puolet ovat mielestäni oikeasti hyviä, ja loput turhia. Se on outoa. Miten aina kirjoittaessa näin käy, miksei katselussa itsessään ole koskaan mitään ongelmaa?

Olen tullut lopputulokseen, että koska tämä sarja on tullut katsottua kokonaisuudessaan niin monta kertaa, niin halu päästä eteenpäin niihin erityisesti ensimmäisen kauden ehdottomiin huippuhetkiin jättää varjoonsa aika paljon pilotin, ensimmäisen unijakson ja kauden finaalin välissä tapahtuvia mielenkiintoisiakin asioita - ETENKIN kirjoittaessa. Miksi taas kirjoitan Twin Peaksista niin innoissani, ja miksi yleensäkin ihmiset tykkäävät leikkiä ajatuksilla Lynchin tuotannosta? Sen erilaisuuden vuoksi.

Mikä on pointtini? Twin Peaksin ensimmäinen kausi on kokonaisuutena helvetin hyvää TV-viihdettä, mutta siitä ei ole tässä vaiheessa NIIN hauskaa kirjoittaa kuin pilotista (molemmista versioista), Cooperin unista, tai vaikkapa överiksi asiassa reippaasti karkaavasta toisesta tuotantokaudesta, koska siitä uupuu edellämainittujen jaksojen/kohtausten mystisyys, ja piilomerkitys. Tämä jakso on paljon enemmän Mark Frostia kuin David Lynchiä, siksi 90-prosenttisesti VAIN murhamysteeri. Todella hyvä sellainen, ja ainut laatuaan omaan aikaansa, mutta nykypäivänä Twin Peaksin ainutlaatuisesta ytimestä liian poikkeavaa materiaalia. Siitä on hauska kirjoittaa, mutta se ei jätä mielenkiintoiselle teorisoinnille juuri tilaa. Se syö blogin merkitystä, ja jossain määrin tämä peilautuu tietenkin omaan justnyt-suhtautumiseen. Hyvääkin viihdettä tulee kritisoitua, jollei se täytä juuri sen hetkisiä odotuksia. "Miksei tässä tapahdu mitään?" on suhteellinen kysymys, ja David Lynch on kuullut sen aivan sataprosenttisen varmasti ihan oikeastikin monistakin tuotoksistaan - vaan Twin Peaksissa tuntuu tapahtuvan eniten silloin, kun hän itse on puikoissa. Paino sanalla "tuntuu".

Tällä kertaa, ja toivottavasti tästä lähtien vastaavissa tilanteissa, ollakseni reilu ja kohdellakseni "Realization Time":a ihan pelkästään TV-sarjan jaksona, enkä ainoastaan sen perusteella mitä itse odotan Twin Peaksin olevan, voin helposti antaa sille arvosanaksi 3/5.

PÖLKKY KERTOO

* Jakson ohjasi käsikirjoittaja Harley Peyton, jonka kukkarosta tultiin sittemmin hyvin suureksi osaksi pulittamaan koko sarjan toinen tuotantokausi. Vuonna 1990 hän sai Emmy-ehdokkuuden työstään jakson 3 - "Rest in Pain" - käsikirjoittajana. Ehkä kaikkein mielenkiintoisin Twin Peaks-aiheinen trivia liittyen tähän herraan vaatii aikahyppyä vuoteen 2019. Silloin sai alkunsa hänen pieneksi osaksi kirjoittamansa ja tuottamansa TV-sarja nimeltä Project Blue Book. Se on tositapahtumiin perustuva, edelleen tätä kirjoittaessa jatkuva sarja, joka kertoo paranormaaleja ilmiöitä tutkivasta, Yhdysvaltain ilmavoimien salaisesta yksiköstä. Samainen Project Blue Book'han toimi hyvin keskeisenä juonielementtinä Twin Peaksin toisella tuotantokaudella, kuin myös kolmannella, vaikkei siihen nimeltä enää siinä viitattukaan.

* Jakso lähetettiin ensimmäistä kertaa TV:ssä 17. toukokuuta, 1990. Jakson alkuperäinen suomenkielinen nimi oli "Silmäpuoli-Jack", vuoden 2013 uusintakierroksella "Lähempänä totuutta".

* Tämä on ensimmäinen Twin Peaks-jakso, jonka tapahtumat eivät ala aamulla, vaan myöhään illalla/yöllä, vain pientä hetkeä edellisen jakson loppukohtauksen perään, mutta jo toisessa kohtauksessa siirrytään seuraavaan aamuun, joten lukemista helpottaakseni olen rajannut ensimmäisenkin kohtauksen saman päivämäärän puitteisiin.

* Kuten aikaisemmassa tekstissä, varmaankin pilotin kertauksessa tuli mainittua, jaksosta poistettiin kohtaus, joka valottaa Johnny Hornen kehitysvammaista tilaa. Sylvia väittää Audrey'n olevan syypää; hänen mukaansa Audrey tönäisi Johnnyn alas portaita opetellessaan kävelemään, kun taas Jacoby vannottaa tämän tietävän ihan hyvin itsekin, että Johnny on kärsinyt varhaislapsuudessaan todella vaikean henkisen trauman... mikä ei tässä perheessä olisi kyllä mikään ihme. Kohtaus on mukana muiden muassa sarjan DVD- ja Blu-ray-julkaisuilla.

2. maaliskuuta 1989

* Tapahtui edellisessä jaksossa: rakkaudennälkäinen Audrey Horne on tullut ilmeisestikin hotellin yleisavaimilla agentti Dale Cooperin huoneeseen, riisunut itsensä alasti ja asettunut makuulle tämän sänkyyn, odottamaan Cooperia saapuvaksi (valitettavasti peiton alle, koska 90-luvun alun TV-normit). Astuttuaan hyvin varovasti huoneeseensa, aseensa valmiina (ampuma-aseensa) Cooper ei tiedä, kummasta olisi järkyttynyt enemmän: sisään murtautuneesta palkkatappajasta vai alastomasta lukiolaistytöstä sängyssään.

* Cooper istahtaa rauhallisesti sängylle, ja kertoo Audrey'lle tämän olevan hyvin kaunis ja äärettömän sensuelli nuori neito, mutta vakuuttaa tälle ihan yhtä kohteliaasti, että mitä tahansa tämä luulee tuntevansa miestä kohtaan, on pelkkää kuvitelmaa ja sen ilmeisen faktan kieltämistä, että Audrey tarvitsee ystävän. Hän lähtee hakemaan Audrey'lle ruokaa, käskee tytön pukea sillä aikaa vaatteet yllensä, ja tarjoutuu kuuntelemaan sen jälkeen kaikki Audrey'n huolet. Ennen kuin Cooper poistuu huoneesta, Audrey mainitsee Lauran ja kertoo tällä olleen paljon salaisuuksia.

• Sitähän ne kaikki sanovat. Ihmetyttää vain, mitä Audrey niistä loppujen lopuksi tässä vaiheessa tietää - jos tietäisi, niin saatettaisiin välttyä tilanteilta, joihin Audrey myöhemmin itsensä saattaa.
• Olen jo monesti sanonut, että tämä koko Cooperin ja Audrey'n välinen juuei-romanssi kesti kauemmin kuin sillä oli rahkeita. Se olisi voinut päättyä loogisesti tähän. Mutta ei, koska se joidenkin fanien käsittämätön suitsutus näiden "kaikkia todennäköisyyksiä vastaan" kukoistavasta suhteesta oli liian vahvaa.
• Kylen roolisuorituksen tässä kohtauksessa PITÄISI kyllä saada raavaista raavaimmankin heteromiehen (ja kaikki maailman naiset) ajattelemaan, että tuossa on kyllä ihana ja tunnollinen mies, joka ei KOSKAAN tule antamaan periksi tälle ko. houkutukselle. Ei silloinkaan, vaikka Audrey olisi tehnyt sen ilmeisimmän peliliikkeen ja heittänyt sen peiton pois.
• Tarkkasilmäisimmät katsojat huomaavat, että Cooperin yöpöydän lamppu on erilainen tässä kohtauksessa kuin edellisen jakson lopussa.

* Aamulla, Andy kävelee edestakaisin aseman ulkopuolella, kunnes vihdoin astuu sisään ja yrittää kysyä Lucylta, mitä tällä on häntä vastaan, mutta Lucy käskee tämän häipyä, koska on puhelimessa. Käy ilmi, että langan toisessa päässä on Lucyn lääkäri. Cooper saapuu Lucyn sulkiessa puhelimen, ja tiedustelee tämän vointia sairasloman jälkeen.

• Lucyahan ei tosiaan edellisessä jaksossa nähty.

* Waldo-lintu on lukittu turvallisesti kuulusteluhuoneeseen. Tohtori Hayward muistuttaa Trumania ettei ole eläinlääkäri, mutta ihan kuin mikä tahansa puhekykyinen eläin, pahasti kuihtunut Waldo avaa varmasti sanaisen arkkunsa, kunhan on syönyt ja juonut itsensä kuntoon.

* Hawk ojentaa Cooperille raportin, joka todistaa, että Lauran kuolinyönä Jacques'in mökillä olivat paikalla Jacques'in lisäksi Laura, Ronette ja Leo Johnson. Mökiltä on löytynyt myös kuva, jossa Waldo istuu Lauran olkapäällä, selittäen linnunpuremat tämän ruumiissa. Cooper päättää, että heillä ei ole aikaa eikä resursseja tuhlattavana istuskeluun, ja jättää nauhurinsa Waldon luo, säätäen nauhoituksen alkavaksi heti kun lintu alkaa puhua. Hän ilmaisee halunsa soluttautua One-Eyed Jack'siin, mutta Truman muistuttaa kasinon olevan kaukana Twin Peaksin poliisivoimien toimialueelta - Cooper tietää tämän varsin hyvin, siksipä Bookhouse Boys-salaseura olisi mainiota henkilökuntaa moiseen projektiin.

* Bobby saapuu Johnsoneille ja syleilee Shellyä ovella, autuaan tietämättömänä siitä, että Leo tarkkailee heitä kiikareilla turvallisen välimatkan päästä, ja saa täten vihdoin selville vaimonsa rakastajan henkilöllisyyden. Leo nappaa kiväärinsä ja tähtää Bobbya, mutta kuulee rekkaansa asennetusta poliisiradiosta Waldoa koskevan viestin, joka saa hänet hätääntyneenä pakkaamaan kamansa ja lähtemään ajoon.

* Sillä aikaa Shelly kertoo Bobbyn ajaneensa Leon pois kotoa ampumalla tätä, ja tietävänsä tämän olevan tuolla jossain ulkona, odottamassa oikeaa hetkeä. Bobby uhoaa jälleen hankkiutuvansa eroon Leosta, ja siitä "helkatin Jamesista", ja Shelly lämpeää hellelukemiin. 

• The Final Dossier-kirjassa kerrotaan, että Bobby ja Shelly olivat lukiossa rakastavaisia, ennen kuin Bobby petti tyttöä Lauran kanssa, joka taas johti Shellyn pika-avioliittoon vanhemman miehen kanssa. Luulisi, että Bobbyn ja Shellyn historia olisi jossain vaiheessa tullut edes ohimenevästi esille, jonkun suusta jonkun korviin, ja aiheuttanut ehkäiseviä epäilyjä Leo'ssa, kuka se toinen mies voisi olla. Tämä on tietty saivartelua...
• Tässä kohtaa Leo on selvästi fyysisesti loukkaantunut Shellyn ampumasta luodista, mutta myöhemmin siitä ei tunnu olevan ollenkaan haittaa.
• Sehän on aina kaikissa suhteissa niin lämmittävää ja kiihottavaa, kun avaudutaan nykyiselle petikumppanille siitä, mitä tehdään exien (tai tässä tapauksessa tyttöystävien, joita on itse tullut petettyä) muille miehille - ja täysin loogista. Mutta, Shellyhän nyt todistetusti innostuu pahoista pojista ja ristiriitaisista suhdekuvioista.

* James, Donna ja Maddy kuuntelevat kasettinauhaa, jonka Maddy löysi Lauran huoneesta. Se on tohtori Jacobylle osoitettu äänite, joka on kuin seksipuhelimesta. Laura puhuu mm. Jamesista loukkaavaan sävyyn, mikä saa Jamesin nyrpistämään.

• Pelimies ei kestä, kun hänen tunteitaan loukataan.

* Kasettikotelo, jonka etikettiin on merkitty Lauran kuolinyön päivämäärä, on vailla sisältöä. James on varma, että Jacobylla itsellään on kyseinen nauha, ja kolmikko alkaa suunnitella turvallista tapaa murtautua tämän asuntoon/toimistoon myöhään illalla, pitäen herraa keskuudessaan pääepäiltynä.

* Audrey tekee "ihan normipäivää" Hornen tavaratalon hajuvesiosastolla. Kesken myyntitapahtuman, Audrey kiinnittää huomionsa niljakkaaseen osastopäällikköönsä Battisiin, joka kuiskuttelee jotain toiselle työntekijälle, Jennylle (Lisa Ann Cabasa), ja ohjaa tämän toimistoonsa. Audrey käytännössä käskee asiakastaan painua helvettiin, ja piiloutuu Battisin toimiston tuntumassa olevaan varastohuoneeseen salakuunnellakseen keskustelua.

• Audrey'n sananvaihto asiakkaansa kanssa on itse asiassa mielestäni ehkä tämän jakson paras pätkä.
• Oikeasti melko ihme, ettei Audrey ole koko sarjan kaikista parhaiten perillä asioista oleva hahmo, jos jopa työpaikalta löytyy oma pikku salakäytävä yhtä helposti kuin kotioloista, ja isä sattuu olemaan jonkinnäköinen Big Boss of Everything.

* Battis ojentaa Jennylle hopeisen yksisarvisfiguurin, jonka hän kertoo olevan "symboli" erikoiskutsusta ja jonkinmoisesta ylennyksestä "vieraanvaraisuuskoordinaattoriksi". Battis ja Jenny poistuvat toisaalle keskustelemaan asiasta lisää. Audrey menee toimistoon, selailee Battisin pöydällä olevaa muistikirjaa ja löytää maininnan Ronettesta. Audrey huomaa Jennyn jättäneen yksisarvisen epähuomiossa pöydälle, ja varastaa sen.

• Tässä kohtauksessa on hyvin huomattava virhe, jota myös tekijät ovat myöhemmin katuneet viimeistään tarkkojen päivämäärien tullessa suuremmaksi osaksi tarinankerrontaa. Battisin muistikirjan nimet on merkitty päivämäärillä. Viisi viimeisintä merkintää ovat alkuvuodelta 1990, eli ensimmäisen kauden julkaisuajalta - vaikka varsinaiset tapahtumat sijoittuvat alkuvuoteen 1989.

* Double R:ssä, Hank selostaa Shellylle millaista vankilassa on, ja yrittää selkeästi kalastella tietoa Norman mieselämästä sillä aikaa, kun hän on ollut linnassa. Hän saa ovelasti Shellyn mainitsemaan Ed Hurleyn. Truman ja Cooper astelevat sisään. Hank tervehtii Trumania ystävällisesti, ja Truman muistuttaa tätä tiukkana siitä, mitä ehdonalaisuus tarkoittaa. Shelly tarjoaa poliisimiehille kahvia, ja Cooper lausuu Trumanille legendaarisen "give yourself a present"-lausahduksensa.

* Audrey vilauttaa Jennylle tämän unohtamaa yksisarvisfiguuria, väittää sen olevan omansa ja sanoo kadottaneensa One-Eyed Jack'sin yhteyshenkilön numeron. Jenny menee välittömästi lankaan ja antaa numeron Audrey'lle.

* Ed tulee töistä kotiin. Nadine katsoo Invitation to Love-sarjaa syöden suklaata, tarjoaa niitä Edille, ja kertoo sen jälkeen patenttitoimiston hylänneen tämän hakemuksen verhotangoista. Ed yrittää hillitä Nadinen hysteriaa käskemällä tätä jatkamaan työtänsä ylpeänä.

• Tästä asiasta keskustellaan tällä foorumilla vielä myöhemmin, koska tulevista typeristä juonenkäänteistään huolimatta tämä on kerronnallisesti mielestäni melkoisen kaunis sivujuoni.

* Truman saapuu Martellien ja Josien talolle ja juttelee hetken Peten kanssa, joka vauhkoaa Timin ja Tomin täytetyistä eläimistä.

• On teorisoitu, että tämän kaksikon "Tim" on Tim Pinkle, myöhemmin sarjassa nähtävä monitoimija/keksijä/yrittäjä/viihdejuontaja, ja Tom tämän veli, jota ei koskaan nähdä.

* Josien saapuminen saa Peten poistumaan taka-alalle. Truman torjuu Josien pusuttelut ja kysyy häneltä suoraan, mitä hän touhusi Timber Fallsin motellilla poliisin kuulustellessa Philip Gerardia. Hetken aikaa venkoiltuaan Josie tunnustaa vakoilleensa Beniä ja Catherinea. Hän kertoo Catherinen puhuneen "vahingossa syttyneestä" tulipalosta sahalla, ja vannoo ettei anna sen tapahtua.

• Kertauksen vuoksi: Josie puhuu täyttä paskaa. Edellisessä jaksossa paljastui, että sahan tuhopoltto on itse asiassa Josien ja Benin yhteinen suunnitelma, ja että nyt pääepäillyksi maalattu Catherine ei todennäköisesti tule selviämään hengissä kertomaan omaa puoltaan tarinasta. Uutena käänteenä Josie mainitsee Benin nimen, selvitäkseen yksin oman firmansa tuhopoltosta kuin koira veräjästä.

* Smokkiin sonnustautunut Cooper vilauttaa Trumanille ja valepukuiselle Edille kymmentätuhatta dollaria FBI:n heille myöntämää "apurahaa" kasinokeikkaan. Truman kertoo Cooperille "Benin ja Catherinen" suunnitelmasta; Cooper sanoo tutkivansa asiaa sen jälkeen, kun illan tutkimus on purkissa. Heti sen jälkeen kun Cooper lähtee, Audrey jättää tälle viestin asemalle.

* Vakuutusmyyjä Neff (Mark Lowenthal) käy Catherinen kanssa läpi tämän päivitettyä henkivakuutusta, jonka "päivitys" tulee rouvalle täysin yllätyksenä. Kun Neff kertoo Benin ja Josien vaikuttaneen uuteen vakuutuspäätökseen, ja olevansa itse asiassa päivän aikaisessa suunniteltua tapaamista, Catherine pyytää tätä lähtemään, jotta saisi rauhassa tarkistaa joitain asioita omalta lakimieheltään. Hän kävelee kassakaapille, huomaa hänelle arvokkaamman tilikirjan puuttuvan ja tajuaa joutuneensa salaliiton uhriksi.

• Herra Neff on nimetty vuoden 1944 elokuvan Double Indemnity (suom. Nainen vailla omaatuntoa) päähenkilön, Walter Neffin, mukaan. Elokuvassa vakuutusmyyjä Neff myy kolmannen osapuolen suostuttelemana henkivakuutuksen miehelle, jonka murha on etukäteen suunniteltu - juoni on elokuvassa huomattavasti mutkikkaampi, mutta avainasiat on kaapattu suoraan tähän kuvioon. Double Indemnity on David Lynchin suosikkielokuvia.

* Audrey sujauttaa Cooperin hotellihuoneen oven alta kirjekuoren.

* One-Eyed Jack'sin tiimin testaillessa soluttautumiskalustoaan, yksin kuulusteluhuoneessa kykkivä Waldo sanoo "Laura". Tämän jälkeen siivekäs saa luodista ikkunan läpi. Leo ajaa kivääreineen pois paikalta. Laukauksen kuultuaan Cooper ryntää huoneeseen, ja kuuntelee Waldon jälkeensä jättämää äänitettä, jossa lintu lausuu hyvin selkeästi sanat "Leo. Ei. Sattuu. Lopeta."

• Leon ratkaiseva hetki Lauran murhan pääepäiltynä.

* One-Eyed Jack'sissa Blackie esittelee itsensä Edille ja Cooperille, jotka taas esittelevät itsensä Fredinä ja Barneyna. Blackie epäilee Edin (Fred) olevan poliisi, johon Cooper (Barney) vastaa itsevarmasti olevansa itse heistä se poliisi.

• Ja Cooperhan ei edes valehtele.
• Jos et tiedä mihin Cooperin ja Edin salanimet viittaavat, niin kannattaisi katsoa enemmän piirrettyjä. ;)

* Maddy hiippailee ulos Palmereilta yöllä. Hän ei huomaa Lelandia, joka istuu yksin pimeässä olohuoneessa ihmettelemässä tämän liikkeitä. Maddy tapaa Jamesin ja Donnan, päässään vaalea peruukki.

• Tässä kohtaa on hieman vaikea sanoa, onko kyseessä Leland vai "joku muu". Molemmilla persoonallisuuksilla on omat motiivinsa seurata Maddyn liikkeitä. Itse luulisin kyseessä olevan itse Leland; mitä syytä "sillä toisella" olisi istua yksin pimeässä myöhään illalla, miettien syntyjä syviä?

* Great Northernissa, islantilaiset sijoittajat saartavat Beniä, joka aikansa mielisteltyään käskee Jerryä viemään heidät toisaalle allekirjoittamaan sopimusta. Jerry ehdottaa One-Eyed Jack'siä. Ben soittaa Josielle kysyäkseen Catherinen olinpaikkaa, ja Josie kertoo pitäneensä huolen siitä, että Catherine on sovitussa paikassa sovittuun aikaan. Hank istuu Josien seurassa tämän puhuessa puhelimessa.

• Voi Hank, Hank.

* Audrey, pukeutuneena One-Eyed Jack'sin ns. "premium-aspaksi" saapuu Blackien toimistoon ja ojentaa hänelle "CV:nsä", käyttäen nimeä Hester Prynne. Blackie kyselee tältä muutaman harhaanjohtavan kysymyksen tämän CV:hen liittyen, kertoo lukeneensa "Scarlet Letter":in muutamaankin otteeseen, ja pyytää sen jälkeen Audrey'ta antamaan hänelle yhdenkin tekosyyn, miksei potkisi tätä pihalle. Audrey ottaa pöydältä kirsikan, syö sen ja sitoo kielellään sen varren merimiessolmuun. Blackie toivottaa hänet tervetulleeksi taloon.

• On suhteellisen kummaa, että Blackie ei tiedä, miltä hänen pitkäaikaisen esimiehensä tytär näyttää. Nooh.
• Hester Prynne on päähenkilö Nathaniel Hawthornen romaanissa Scarlet Letter: A Romance, joka julkaistiin vuonna 1850. Sitä pidetään laajalti yhtenä amerikkalaisen kirjallisuuden tärkeimmistä teoksista.
• Tämä on yksi ensimmäisen tuotantokauden muistettavimmista kohtauksista; se on saanut todistetusti monet miespuoliset fanit pyörtymään, ja naispuoliset fanit koittamaan onneaan, jopa julkisesti esim. fanitapaamisissa. Harley Peyton käsikirjoitti kohtauksen kunnianosoituksena naispuoliselle ystävälleen, jonka tiesi osaavan kyseisen kikan. Sherilyn Fenn taas ei ole suostunut kommentoimaan tekikö hän sen oikeasti, vedoten "elämää suurempiin mysteereihin".

* Cooper pelaa blackjackia, kun jakaja vaihtuu itse Jacques Renault'ksi.

* Maddy soittaa Jacobyn toimistoon imitoiden Lauran puhetyyliä - kolmikon aikaisemmin kuunteleman nauhan perusteella - ja käskee tätä kävelemään ovelle. Siellä odottaa videonauha. Videonauhalla Maddy - pukeutuneena Lauraksi - pitelee käsissään kuluvan päivän sanomalehteä ja käskee Jacobya tapaamaan hänet läheisessä puistossa kymmenen minuutin päästä. Bobby katselee Jamesia, Maddya ja Donnaa puistossa, kun taas joku tarkkailee tilannetta vielä taaempaa.

* Jacoby lähtee toimistolta. James ja Donna murtautuvat sisään Bobbyn seuratessa perässä. Hän tunkee suurehkon paketillisen kokaiinia Jamesin moottoripyörän bensatankkiin sillä aikaa, kun James ja Donna ovat sisällä etsimässä puuttuvaa nauhaa.

* Maddy on yksin puistossa. Touhuja aiemmin tarkkaillut henkilö tuijottaa häntä herkeämättä, ja hengittää raskaasti.

• Aivan valtavan hyvä päätös muuten vähän takkuilevalle jaksolle, ja vielä parempi johdanto tuotantokauden viimeiseen jaksoon.