Kausi 1, jakso 2 - "Zen, or the Skill to Catch a Killer"

"Sometimes ideas, like men, jump up and say, "Hello!" They introduce themselves, these ideas, with words – are they words? These ideas speak so strangely.

All that we see in this world is based on someone's ideas. Some ideas are destructive, some are constructive. Some ideas can arrive in the form of a dream. I can say it again: Some ideas arrive in the form of a dream."



"Zen, or the Skill to Catch a Killer" on äärimmäinen vedenjakaja. Laatuun liittyvät asiat toistaiseksi sikseen; "Zen" on aivan kiistämättä yksi tämän sarjan, kuin myös koko TV-historian, tärkeimpiä yksittäisiä jaksoja. Twin Peaks alkoi idylliseen pikkukylään sijoittuvana murhamysteerinä - tämän jakson myötä sarjasta (kuin myös ko. mysteeristä) tuli kertaheitolla paljon monisäikeisempi. "Zen" pyyhki kaikki kodin pinnat vanhoilla TV-normeilla, ja jo itsessään avasi TV-ystävälliselle tarinankerronnalle uusia uria ja mahdollisuuksia, vaikka olikin vasta hyvin pehmeä lähtölaukaus sille, mitä Twin Peaks tulisi loppupeleissä olemaan. Kuten mainittu jo aiemmin: joko tämä jakson loppuratkaisu sytyttää vieläkin sarjan ihmeellisyyttä kyseenalaistavan untuvikkokatsojansa lopullisesti, tai sitten päinvastoin karkoittaa tämän iänkaikkisesti. Itse olen todistanut molempia tapahtumia: kolme neljästä henkilöstä, jotka ovat suostuneet katsomaan kanssani Twin Peaksia, ovat rakastuneet sarjaan tämän jakson myötä. Se on hyvä prosentti.

Sitten mennään siihen tässä kohtaa tärkeimpään asiaan: mitä "Zen" merkitsee minulle itselleni? Mitä enemmän vuosia ja koko sarjan katselukertoja minulle tulee mittariin, arvostan sitä aina enemmän. Käpätessäni edellistä "Traces to Nowhere"-jaksoa tajusin kaikkien näiden vuosien jälkeen, kuinka hidastempoinen ja tapahtumaköyhä se on; enemmänkin täytejakso pilotille kuin mitään muuta. Jos kirjoittaisin tätä edelleen englanniksi, voisin kuvitella käyttäväni siitä otsikkoa "Traces to Nowhere Goes Nowhere". "Zen" ottaa edellisestä jaksosta takaisin korkojen kera. Luvassa rutkasti uusia käänteitä, uusia henkilöitä, sekä tietenkin se historiallinen loppuhuipennus, joka tekee tämän jakson katselusta jännittävää vielä yli neljännesvuosisadan jälkeen. Kuppi pirun hyvää kahvia (ja kuumaa sellaista) käteen, ja kerrataan yksi Twin Peaksin parhaista jaksoista; 1. tuotantokauden ehdoton helmi, "Zen, or the Skill to Catch a Killer".

Arvosanaksi 5/5.



PÖLKKY KERTOO

* David Lynch piti jakson käsikirjoitusta aivan liian tärkeänä jättääkseen ohjaustyön jollekin muulle. Äärettömän fiksu mies - ja David Lynchin kädenjäljestä verrattuna kenen tahansa muun ohjaajan työhön tulee joka katselukerralla selkeämpi.

* Jakso lähetettiin ensimmäistä kertaa TV:ssä 17. huhtikuuta, 1990. Jakson alkuperäinen suomenkielinen nimi oli "Tiibetiläinen uni", vuoden 2013 uusintakierroksella "Näky unessa".

* Kertauksen vuoksi: jakson loppuhuipennus on leikattu lähes kokonaisuudessaan pilottijakson elokuvaversiosta huomattavasti parempaan, ja etenkin tarinankerronnan kannalta järkevään käyttöön.



25. helmikuuta 1989 (jatkuu)

* Koko Hornen perhe on kokoontunut illalliselle samaan pöytään ja aterioi täydessä hiljaisuudessa, kunnes saliin astuu Benin silmin nähden rasittava ja kovaääninen nuorempi veli ja liikekumppani Jerry (David Patrick Kelly); hän on juuri palannut Pariisista, ja tuo veljellensä tuliaiseksi maailman herkullisimman patongin. Maisteltuaan innokkaasti ilmeisen maittavaa leipää, Ben ohjaa Jerryn ulos kahdenkeskiseen keskusteluun toivottaen perheellensä hyvää päivänjatkoa.

• Jerryn nimi juontaa juurensa Ben & Jerry's-jäätelömerkkiin, johon myös viittaa veljesten (etenkin Jerryn) kulinarismi.
• Kuinka vastenmielinen kuva Benistä on sitten jäänytkään jo todistettujen kohtausten valossa, tämä nyt viimeistään osoittaa, että kyseessä on niljakas paskiainen, joka ei ainoastaan ole välinpitämätön perhettään kohtaan, vaan ei voi sietää sitä, edes jälkeläisiään. (Ainakaan hän ei sitä näytä - tai välttämättä tiedosta.)

* Ben lataa Jerryn täyteen tietoa viime aikojen tärkeimmistä tapahtumista; tärkeimpänä nousee esille norjalaisten sijoittajien yllättävä lähtö (Audreyn osuutta asiaan ei mainita), ja kaukaisena kakkosena tieto siitä, että "Lelandin tytär murhattiin". Jerry voivottelee kariutunutta sopimusta, ja niin ikään sivukysymyksenä kysyy, että kuuliko hän nyt oikein koskien Lelandin tytärtä. Benin vastattua myöntävästi Jerry "masentuu" ja menettää ruokahalunsa, mutta Ben piristää tätä sanomalla, että "One-Eyed Jack'sissa" on uusi tyttö, ja että Jerryllä on 50-prosenttinen mahdollisuus päästä korkkaamaan tämä. Hymy palaa takaisin Jerryn huulille, ja veljeskaksikko suuntaa veneellä Kanadaan.

• Palatakseni Benin vastenmielisyyteen: hänen veljensä on ollut ruudulla vajaat viisi minuuttia, ja jo nyt tämä aiheuttaa ehkä vielä pahemman reaktion. David Patrick Kellyn CV:ssä olisi aikoinaan hyvin voinut lukea "nilkki", koska tällaisista rooleista hänet bongasi aina 80-luvun alusta 90-luvun puoleenväliin asti. Ei millään pahalla, itse rakastan tätä tyyppiä juuri sellaisena kuin hän on, ja en voi kuvailla kuinka tyytyväinen olen siihen, että kaveri suostuteltiin semieläkkeeltä mukaan aina 3. tuotantokaudelle asti. (Tosin, olen kuullut että häntä ei tarvinnut juuri suostutella David Lynchin varmistaessa paikkansa ohjaajana.)
• Huomataan taas sellainen pikkuinen yksityiskohta, että Ben mainitsee nimenomaan "Lelandin tyttären", ei "Lauraa" tai "Laura Palmeria". Hän ei kytke itseänsä millään lailla Lauraan, eikä näytä pientäkään häivää voimakkaista tunteistaan tyttöä kohtaan. Tämä, plus välinpitämättömyys perhettään kohtaan, on aika lailla vastakohtaista sille ajattelutavalle, mikä Benille kehkeytyy saagan edetessä. Itse luulisin, että ne tunteet ovat siellä koko ajan jossain, mutta bisnekset, sekä henkilökohtainen huvi ja hyvinvointi menevät "tällä" Benillä kaiken muun yli. Olkoon tämä 1. tuotantokauden Ben sitten vaikkapa Bisnes-Ben.

* Lisänimistä puheenollen, pelimies-James ja Donna jäävät jutustelemaan kaksistaan Haywardien olohuoneeseen Donnan vanhempien mennessä nukkumaan.

* One-Eyed Jack's paljastuu - ei niin yllättävästi - bordelliksi, jota johtaa emäntä Blackie O'Reilly (Victoria Catlin). Ben voittaa kolikonheiton uuden tytön korkkauksesta, ja Jerry masentuu jälleen. Blackie tarjoaa Jerrylle juoman, kun Ben lähestyy tyttöä (Connie Woods) tanssahdellen ja lausuen lemmenloruja. Aluksi arka tyttö tarttuu lopulta Beniä kädestä ja ohjaa tämän toisaalle "taputusleikkejä" varten.

* James vannottaa Donnaa, että heidän suhteensa on ihan OK, ja että hänellä oli tunteita Donnaa kohtaan jo ennen Lauran kuolemaa.

• Nyt tulee kyllä niin klassista pelimies-soopaa, että oksat pois. Ehkä tarkkailen tätä tyyppiä hieman liikaakin, koska en ole koskaan liiemmin hänestä välittänyt (enkä ole kyllä Donnastakaan, mutta häntä haukuttakoon sitten myöhemmin), mutta joka katselukerralla Jamesista tulee raivostuttavampi ja seison sanojeni takana: James ei ole KOSKAAN ollut cool (3. tuotantokauden nähneet ymmärtävät varmasti viittauksen).
• Fire Walk with Me-leffassa tuntuu, että Laura on Jamesin koko maailma ja ettei tämä edes näe mitään tai ketään muuta kuin Lauran ja moottoripyöränsä. Leffassa se on Donna, joka on täysin, ja koko sielunsa ja ruumiinsa voimalla Jamesin perään, joten tässä tyttö on ihan puhdas pelimiehen uhri ja laastari. Ei sitä nyt tietenkään katsojakaan voinut tietää, kun sarja oli alkutekijöissään ja koko leffaa ei oltu tehty vielä, mutta minä tunnen pakonomaista tarvetta avautua. Vihaan sitten kai siinä määrin pelimiehiä. Enkä kauheasti edes välitä juuri tämän kaverin naamasta. No niin, takaisin asiaan...

* Hawk soittaa Cooperille hotelliin ja kertoo, mitä sai irti Ronetten vanhemmista, ja mainitsee nähneensä yksikätisen miehen hortoilevan sairaalassa. Cooper - näyttäen enemmän kiinnostuneelta jälkimmäisestä maininnasta jälleen kerran - sulkee puhelimen ja poimii juuri oven alta sujautetun lapun, jossa lukee "Jack with One Eye". Cooper katsoo käytävään eikä näe ketään, mutta haistaa viestiä ja virnistää.

• Huomasinpa tässä, että jätin kertomatta edellisestä jaksosta jotain tärkeää, eli Ronette työskenteli vanhempiensa mukaan Hornen tavaratalossa, hajuvesiosastolla.

* Bobby ja Mike tapaavat Leon yöllä metsässä noutaakseen tältä satsin kokaiinia. Bobby näkee, että Leolla on seuraa, ja hermostuu vielä entisestään, kun huomaa että huumetta ei ole sovittu määrä, jonka Leo kuittaa sillä, että hän ei ole saanut kaikkia rahojaan, eikä välitä pätkääkään vaikka kyseisten rahojen haltija kuoli - koska Laura oli villi tyttö. Leo kertoo vielä olevansa erityisen pahalla päällä, koska hän epäilee vaimoansa pettämisestä. Bobby hajoaa melkein siihen paikkaan, mutta saa juuri ja juuri kerättyä itsensä ennen kuin möläyttää oman osuutensa Leon ongelmiin. Leo uhkaa huvin vuoksi kaverukset karkuun haulikolla ("go for a pass") ja heittää perään jalkapallon, joka on täynnä kokaiinia.

• Leon takana lymyilevän synkän hahmon henkilöllisyys ei selviä missään vaiheessa, mutta se on vahvistettu sittemmin Ben Horneksi. Syy siihen, miksei asiaa kerrota sarjan puitteissa on luultavasti se, että se paljastaisi mokan; Ben on edelleen Kanadassa taputtelemassa ja viettämässä iltaa veljensä kanssa. Sarjassa tulee myöhemmin muitakin erityisesti Beniin liittyviä virheitä, sekä 1. että 2. tuotantokaudella, ja kyseessä on siis oikeita virheitä, joita ei ole aiemmin käsitelty oikeastaan missään, joten en osaa sanoa mistä ne johtuvat - mutta voisin veikata, että Benin kohtauksilla on ollut erilaiset kuvausaikataulut kuin lopulla sarjalla, mahdollisesti myös erilaiset kuvausryhmät, ja leikkaajalla on jäänyt tiettyjä yksityiskohtia huomaamatta. Jos Lynchiltä kysyttäisiin, niin vastaus olisi todennäköisesti "entä jos onkin olemassa KAKSI Beniä?" ja Internet menisi rikki... eikä vähiten sen takia, että se selittäisi paljon asioita. Ottaen vielä huomioon Lynchin pakkomielteen kaksinaisuuteen... ei, moka tämä on. Niitä sattuu. Ei kiusata itseämme enempää.
• Leo tunsi Lauran, ilmeisesti hyvinkin, joten tässä alkaa pikkuhiljaa piirtymään meille VIHDOIN uskottava pääepäilty. Motiivista ei ole vielä sen kummempaa tietoa, mutta tämä kaveri ei selvästikään kaipaa sellaista, ja huumebisnes on rumaa bisnestä.

26. helmikuuta 1989

* Ed astuu sisään kotiinsa suoraan autotallista pesemään käsiään öljystä, ja kompastuu vahingossa Nadinen verhotankoihin, jotka on levitetty pitkin olohuoneen lattiaa rouvan suorittaessa aamujumppaa. Nadine raivostuu öljyn roiskumisesta kultaakin arvokkaampien tankojensa päälle siinä määrin, että rikkoo kuntolaitteensa metalliset kahvat paljain käsin.

• Ja näin paljastuu, että sen lisäksi että rouva Hurleyn vintti on täynnä lepakoita, hänessä on myös keskiverron jalkapallojoukkueen verran adrenaliinia. Monilta jää itse asiassa tämä kohtaus jotenkin huomaamatta; olen kuullut paljon teorioita, jotka väittävät että Nadine "sai voimansa" (kuulostaapa Marvelilta) myöhemmin. Ehkä ne ennemminkin vahvistuvat myöhemmin, kun eukolta katoaa se pienikin järjenhäivä, ja hän palaa henkiselle tasolle jolla hän ei kykene hallitsemaan voimiaan. Kyllä ne siellä ovat jo nyt; kukaan ei tiedä tarkkaan miksi, ja minun pitää kerrata kirjat varmistuakseni, onko Nadinen yli-inhimillisiin voimiin ja niiden lähteeseen annettu koskaan mitään perusteita.

* Cooper vie poliisiaseman väen metsäaukealle, ja käskyttää heitä pystyttämään tyhjän lasipullon tasan 60 jalkaa ja 6 tuumaa hänestä ja Lucysta poispäin. Hawk tiedustelee Trumanilta Cooperin tarkoitusta, ja sheriffi kohauttaa olkapäitään.

* Shelly katselee kotona Invitation to Love-saippuaoopperaa, mutta sulkee TV:n kuullessaan koputuksen. Shelly pyytää nätisti Bobbya lähtemään, mutta nuori mies astuu väkisin sisään ja näkee, että Shellyä on selkeästi piesty. Bobby vannoo rinta pystyssä tappavansa Leon, jos tämä kajoaa vielä Shellyyn.

• Niinpä niin. Shelly on vakuuttunut, katsoja ei. Mehän juuri näimme, kuinka "peloton" Bobby on pelkästään Leon läsnäollessa.
• Invitation to Love saattaa vaikuttaa mitättömältä, sattumanvaraiselta lisältä sarjaan, mutta yleensä sivuaa siinä käsiteltäviä aiheita.

* Ed menee Double R-kuppilaan ja valittaa Normalle avioliittonsa kurjuutta.

* Cooper selittää tilannetta äimisteleville poliiseille ja Lucylle intohimonsa Tiibetin uskonnollista ja poliittista historiaa kohtaan. Hän on Dalai Lamasta näkemänsä unen pohjalta kehittänyt mielestään vuorenvarman tutkimustekniikan, joka ainakin johtaisi heidät oikealle polulle, jollei sitten suoraan Lauran murhaajan luo. Hän on käskenyt Lucya kirjoittamaan taululle jokaikisen henkilön, joka voisi olla Lauran päiväkirjassa mainittu "J". Sitten hän pyytää Hawkia pukemaan käsiinsä uunikintaat, pitelemään ämpärillistä kiviä ja seisomaan viereensä. Hän selittää suunnitelman: hän heittää kiven lasipulloa kohti joka kerta, kun Truman lukee taululta nimen ja selittää lyhyesti tämän yhteyden Laura Palmeriin.

• Tämä kohtaus on tottakai pakko hajottaa osiin J-merkintöjen mukaisesti:
• James Hurley, Lauran salainen poikaystävä; kivi osuu toiseen kiveen
• Josie Packard, Lauran englanninkielen oppilas; kivi ampuu pahasti yli ja säikäyttää pikkulinnun
• Lawrence Jacoby, Lauran psykiatri; kivi osuu pulloon tehden Jacobysta epäillyn, mutta pullo ei mene rikki, joten "tutkimus" jatkuu. Cooper pyytää Andya nostamaan pullon uudelleen pystyyn, täsmälleen samaan kohtaan missä se oli.
• Johnny Horne, Lauran kehitysvammainen hoidokki/oppilas; kivi osuu roskakoriin
• Norma Jennings, Lauran esimies vapaaehtoistyössä; perushuti
• Shelly Johnson, tarjoilija ja Lauran ystävä; kivi osuu mutkan kautta Andya päähän. Cooper pahoittelee ja Lucy säikähtää, mutta Andy vakuuttaa ettei osuma sattunut yhtään. Truman kuittaa, että se missä ei ole järkeä, ei ole tunnetta. (Parasta läppää!) Tämän jälkeen hän vielä kerran kysäisee Cooperilta, että onko tämä tosiaan unen pohjalta kehitetty tekniikka. Cooper vastaa innoissaan myöntävästi, ja Truman astuu hiljaa syrjään jatkamaan sanelua.
• "Jack with One Eye"; Truman ja Hawk ovat hämillään. Hawk arvelee, että voisiko kyseessä olla Big Edin yksisilmäinen vaimo Nadine, mutta Truman hoksaa, että Kanadan puolella pohjoisrajaa on kasino nimeltä One-Eyed Jack's. Truman ei ainakaan osoita epäilevänsä kasinoa kulissiksi jollekin muulle, mutta Cooper on vakuuttunut, että heidän tulee käydä siellä. Hän käskee Lucya pyyhkimään nimen taululta, koska kyseessä on paikka eikä henkilö.
• Leo Johnson, Shellyn aviomies jolla ei tunnettua yhteyttä Lauraan; pullo särkyy ja Cooperin pohdiskelevasta ilmeestä päätellen meillä on nyt virallisesti uusi pääepäilty.
• Alkuperäisessä käsikirjoituksessa J-listalla oli myös Jamesin motoristikaveri Joey Paulson, mutta hänet leikattiin pois ihan ilmeisistä syistä.
• "J" ei siis suoraan tarkoita Leo Johnsonia, vaan kaikella todennäköisyydellä Jamesia, ja oli varmasti aina tarkoituskin olla pelkästään Leon luokse johtava vihje, vähän samalla tavalla kuin esimerkiksi "Lodge-valot" jotka ilmestyivät tajunnan tuolla puolen harhailevalle Cooperille 3. tuotantokaudella johtaen tätä aina vain eri tavoin eteenpäin täysin passiivisesta ja tapaturma-alttiista tilastaan huolimatta.

* Audrey juttelee Donnan kanssa Double R:ssä ja paljastaa tälle (ei-niin-)hienovaraisesti olevansa erittäinkin kiinnostunut agentti Cooperista. Hän kysyy Donnalta, puhuiko Laura koskaan Benistä, mikä saa Donnan ainoastaan hämilleen. Audrey vaihtaa nopeasti puheenaihetta musiikkiin ja alkaa tanssia.

• Vihdoin ensimmäinen vihje siitä, että Laura oli Benille enemmän kuin parhaan ystävän ja lakimiehen tytär. Tässä alkaa muodostua kaava: aina, lähes heti, kun katsoja saa uuden pääepäillyn, paljastetaan seuraava mahdollinen epäilty. Sama kaava jatkuu aina siihen asti, kunnes murhaaja vihdoin selviää.
• Tästä kohtauksesta sai syntynsä legendaarinen TP-käsite ja kappale "Audrey's Dance", joka nähtiin uudelleen valtavan kysynnän johdosta monia vuosia myöhemmin saman sarjan puitteissa.

* Cooper ja Truman tutkivat asemalla murhapaikalta löytynyttä veristä rättiä, kun FBI:n johtava kuolinsyyntutkija Albert Rosenfield (Miguel Ferrer) tiimeineen saapuu. Cooper varoittaa Trumania, että Albert ei ole hirveän sosiaalinen. Albert ilmaisee Cooperille hyvin äänekkäästi ja jyrkästi mielipiteensä pikku perähikiästä, jonne hänet on pakotettu, ja etenkin amatöörimäisestä ruumiinavausraportista, jonka hyvin nopeasti "luettuaan" hän toteaa tiimilleen, että heillä tulee menemään sitä korjatessa koko yö. Truman pyytää Albertia astumaan kanssaan sivummalle, ja antaa tälle varoituksen sanan tämän käytöksestä, ja vihjaisee, että ainoa syy miksei kaveri etsi hampaitaan kadulta on Cooperin lupaus siitä, että hän on todella hyvä työssään. Albert poistuu sanaakaan sanomatta, ja Cooper näyttää Trumanille hyväksyvää peukkua.

• Loistava kohtaus. Albert on ehkä tässä omassa henkilökohtaisessa esittelyssään kieltämättä hieman yliampuva - ei yhtäkään asiallista sanaa arvostetun FBI-agentin suusta - mutta ei voi mitään, tämä naurattaa ja antaa hahmosta hyvät vibat joka ainoa katselukerta. Ilman Albert Rosenfieldiä Twin Peaks ei olisi Twin Peaks.

* Ed palaa kotiin ja löytää sieltä iloisen ja innokkaan Nadinen, joka yllättäen kehuu miestään maasta taivaisiin; öljy, jota hän roiski verhotangoille, oli juurikin se viimeinen silaus, jota Nadine tarvitsi pumpulipallojen (COTTON BALLS!) lisäksi keksiäkseen sataprosenttisen äänettömät verhotangot. Nadine alkaa innoissaan väsätä patenttihakemusta, mutta ensin aikoo tarjota miehelleen vähän lempeä, koska he tulevat rikastumaan tämän ihanan idiootin ansiosta.

* Pete ja Catherine keskustelevat Cooperin ja Trumanin vierailusta valmistautuessaan nukkumaan. Catherine käskee Peten omaan huoneeseensa ja poistuu hetkeksi. Pete sujauttaa sillä aikaa Josielle avaimen Catherinen kassakaappiin, josta hän löytää kaksi täysin erilaista kirjanpitomappia koskien sahan toimintaa.

* Palmereilla täysin kuutamolla oleva Leland pistää musiikin soimaan ja noukkii pöydältä Lauran päättäjäiskuvan, jonka kanssa hän alkaa tanssia, kompaten kovaäänistä musiikkia hysteerisellä itkulla ja huudolla. Sarah astuu sisään olohuoneeseen ja yrittää kiskoa kuvaa Lelandin kädestä. Kuva putoaa lattialle ja kehys särkyy. Tästä välittämättä Leland noukkii sen uudelleen ylös ja silittelee edelleen särkyneen lasin peittämää kuvaa, sotkien sen loppujen lopuksi omalla verellään. Sarah huutaa ääneen kysymyksen, joka tulee vainoamaan meitä vielä pitkään: "What is going on in this house?!!"

• En puutu tuleviin juonenkäänteisiin. Kehotan vain seuraamaan ja pohtimaan tiettyjä asioita:
• Lelandin käytös muuttuu jakso jaksolta; joskus hän saattaa olla täysin rauhallinen, jopa passiivinen ja tyly. Joskus taas tämä juuri näkemämme mielenterveyden rajoilla kiikkuva sureva isä. Mistäköhän se mahtaisi johtua?
• Sarah'n kohdalla sama asia, MUTTA Sarah käyttää mielenterveyslääkkeitä, joten hänen mielialavaihtelunsa on selitetty. Joten me emme puhu Judysta, me emme puhu Judysta nyt yhtään. (Tämä oli ihan pakko liu'uttaa johonkin väliin.)
• Seuraavassa kohtauksessa puhutaan "musiikista ilmassa". Palmereiden talossa sitä riittää.
• Tämä ei ole viimeinen kerta, kun kyseisen kuvan kehys särjetään sarjan puitteissa.
• Triviafriikeille tiedoksi, että kertoman mukaan Ray Wise sai oikeasti tätä kohtausta kuvatessaan ilkeän vekin käteensä, mutta jatkoi siitä saumattomasti näyttelyä ja keksi itse silittää Lauran kuvaa verisellä kädellään draaman vuoksi.
• Kun en sitä ole aiemmin tullut maininneeksi, niin kyseinen valokuva - josta on tullut yksi Twin Peaksin tunnetuimpia ja tunnistettavimpia otoksia - on Sheryl Leen oma päättäjäiskuva.

* Cooper sanelee Dianelle pienen pätkän liittyen mm. unen tärkeyteen ihmismieltä ajatellen, ja asettuu sen jälkeen nukkumaan. Hän näkee pitkän, hyvin oudon ja monivaiheisen unen, jonka hajotan nyt osiin:

• 25 vuotta vanhempi Cooper istuu nojatuolissa punaisten verhojen ympäröimässä huoneessa, jonka lattiassa on mustavalkoinen siksak-kuosi. Huoneen nurkassa värisee pieni hahmo, ja Sarah Palmerin "Laura"-huuto kuuluu hidastettuna. Välähdyksiä sekä Sarah'sta että tämän näkemästä pitkätukkaisesta miehestä, murhapaikasta ja Lauran ruumiista.
• Ei voi mitään. Väkisinkin tässä miettii, että onko tämä välähdysjärjestys ja Sarah'n läsnäolo joku vihje Sarah'n osallisuudesta Lauran murhaan, joka tietenkin selviää vasta monien, monien vuosien päästä. (Upsista! Tuliko spoileri? No tuli.)
• Triviatietoa: lattiakuosi on sama kuin Henry Spencerin (Jack Nance) asunnon ulkopuolella David Lynchin debyyttielokuvassa Eraserhead.
• "Through the darkness, of future's past / The magician longs to see / One chants out between two worlds: Fire, walk with me."
• Pitkään luultiin, että tämä on vain kahden murhaajakumppanuksen keskinen painajaismainen mantra, mikä ei tarkoita oikeastaan mitään (kuulostaa hienolta), mutta mikä on selkeästi hyvin tärkeä ja paljon enemmän kuin mitä aluksi kuviteltiin. Mietittyäni asiaa pitkään, olen itse päätynyt tähän lopputulokseen: "Through the darkness, of future's past the magician longs to see" on lorun ensimmäinen osa, ja se koskee Cooperia, tämän tulevaisuutta. Hän on henkien silmissä "taikuri" - kuolevainen olento, joka ymmärtää heitä, pystyy elämään ja ajattelemaan täysin samoin kuin he, ja hyödyntämään henkimaailman "palveluita" kuten aikamatkailua; matka menneisyyteen on tavallaan Cooperin koko elämän tarkoitus. Toinen osa "One chants out between two worlds: Fire, walk with me" on taas se osa, joka kuvaa Cooperin pahinta vastustajaa, BOBia, jonka viimeinen isäntä on Cooper itse - tai siis tämän paha kaksoisolento. Joten periaatteessa tämä koko lausahdus koskee itse asiassa loppupeleissä Cooperia! Tätä teoriaa tukee se, että kun Cooper lähtee suorittamaan viimeistä tehtäväänsä 3. tuotantokauden lopussa, MIKE ilmestyy hänelle ja lausuu nämä samat sanat. Tässä oma teoriani tästä legendaarisesta mantrasta ja sussiunakkoon saatana kun nyt hypättiin taas reilusti edelle. Kiitos ja anteeksi. Jatketaan.
• Sairaalan yksikätinen mies, joka esittelee itsensä nimellä MIKE, kertoo tarinan siitä kuinka hän ja tappaja - nimeltään BOB - olivat yhteen aikaan kumppaneita, ja asuivat päivittäistavarakaupan yläkerrassa. Heillä molemmilla oli tatuointi oikeassa olkapäässään - "Fire, walk with me" - mutta kun MIKE omien sanojensa mukaan näki Jumalan kasvot, hän puhdistui, leikkasi vasemman kätensä irti, ja "erosi" BOBista. BOB vilahtaa ruudulla ja lausuu oman mantransa: "Catch you with my death bag / You may think I've gone insane / But I promise, I will kill again". Maassa on kahdentoista sytytetyn kynttilän piiri, joka sammuu itsestään.
• Tämä vain tämän yhden kerran kuultu loru on taas BOBin oma, vähemmän runollinen keksintö, joka on ohjattu suoraan MIKElle ja muille hengille, joiden joukossa BOB on outolintu, mielipuoli ja ns. rikollinen ja karkuri. Vaikka hän käyttää "Fire, walk with me":tä omana "allekirjoituksenaan", hänellä ei välttämättä sarjan myöhempien ja Fire Walk with Me-elokuvan tapahtumien valossa ole enää ns. "lupaa" siihen.
• "Jumalan kasvot" on vähän kinkkinen. Kuka tai mikä tässä universumissa on Jumala? Selvästi tässä universumissa on vain yksi taho, joka vastaa kaikesta luomistyöstä ja maailman tasapainosta, ja se on Lodge. Fireman on ehkä lähimpänä Jumalaa mitä tästä tarinasta löytyy. Joka tapauksessa BOB on Jumalan vastapuolella, se nyt on päivänselvää.
• Kaksitoista kynttilää piirissä - kaksitoista vaahteraa, joiden keskellä on sisäänkäynti toiseen ulottuvuuteen, avainelementtinä tuli. Eipä siitä vielä tässä vaiheessa muuta.
• Takaisin punaiseen huoneeseen. Cooper seuraa pientä hahmoa huoneen nurkassa, kunnes kääntää katseensa suoraan eteenpäin ja huomaa täysiin tälleihin sonnustautuneen, kauniisti hymyilevän Laura Palmerin istuvan häntä vastapäätä. Cooper kääntää katseensa takaisin pikkuruiseen hahmoon, joka kääntyy ympäri, paljastuu punaiseen lounge-pukuun pukeutuneeksi kääpiöksi, ja huutaa innoissaan "Let's rock!" sammaltavalla, takaperoisella ääntämyksellä.
• Pieni mies (Michael J. Anderson) tunnetaan TP-piireissä monilla nimillä, joista yksi on tosifaneille se virallinen, mutta toistaiseksi kutsumme häntä MFAPiksi (eli Man from Another Place).
• Aika varmasti vähintään 70 prosenttia tämän lukijoista tietävät ainakin osan tästä triviasta, mutta kerrottakoon ns. "Lodge-puheen" toteutuksesta. Michael J. Anderson on pienestä pitäen (no pun intended) harjoitellut huvikseen takaperin puhumista. David Lynch oli niin pähkinöinä kuullessaan tästä omituisesta taidosta, että hän pestasi Andersonin opettamaan myös Sheryl Leelle (ja sittemmin muille näyttelijöille) takaperin puhumista. Takaperin puhutut repliikit soitettiin etuperin. 3. tuotantokauden kokonaiset kohtaukset kuvattiin takaperin, ja toistettiin etuperin, jotta unenomaista efektiä tehostettaisiin entisestään.
• MFAP istahtaa Lauran viereen ja alkaa hieroa käsiään yhteen Cooperin edelleen ihmetellessä Lauran läsnäoloa. Ilmassa kuuluu humiseva, korkea ääni.
• Jos nyt vielä hypitään ainakin tämän kerran sille 3. kaudelle, tämä sama ääni kuului koko kauden ajan Great Northernin seinissä kunnes Cooper lähti viimeiselle matkalleen. Muistan lukeneeni jostain, että se on virallisesti "sähkön ääni".
• Laura koskettaa nenäänsä.
• Laura myöntää käyttäneensä kokaiinia.
• Punaiseen verhoon heijastuu linnun varjo.
• Joko pöllö, tai Waldo.
• MFAP ilmoittaa tuovansa Cooperille hyviä uutisia: se purukumi, josta hän niin kovasti pitää, on tulossa takaisin muotiin.
• Tässä ei ole mitään järkeä jo tapahtuneen kannalta, enkä tiedä olisiko tälle ollut alunperin käyttöä myöhemminkään. Joka tapauksessa, tämähän on se avainlause, jolla Cooper vihdoin löytää murhaajan sitten pitkän ajan päästä.
• Cooper ei juurikaan välitä pikku-ukon horinoista vielä tässä vaiheessa, vaan tuijottaa edelleen herkeämättä Lauraa. MFAP kertoo, että hänen vieressään istuva nuori nainen on hänen serkkunsa, mutta näyttää kieltämättä kyllä kovasti Laura Palmerilta.
• Viittaus serkkuun, joka näyttää Laura Palmerilta enemmän kuin vähän. Katsohan seuraava jakso!
• Cooper väittää edessään istuvan naisen olevan Laura Palmer, mutta sitten epäröi ja kysyy naiselta kohteliaasti, onko tämä Laura Palmer. Nainen vastaa varsin kryptisesti tuntevansa kyseisen henkilön, mutta joskus hänen kätensä taipuvat taakse. MFAP toteaa, että tyttö on täynnä salaisuuksia - ja sen, että se paikka mistä he ovat kotoisin, on aina täynnä musiikkia ja linnunlaulua.
• Cooper (ja tämän myöhemmät inkarnaatiot) ja Diane ovat sarjan historiassa ainoita eläviä, oikeita henkilöitä, jotka puhuvat näissä olosuhteissa etuperin. He ovat itse asiassa ainoita, jotka puhuvat ylipäätään - mutta päätellen muiden oikeiden henkilöiden eleistä ja liikkeistä "toisessa paikassa", he ovat ainoita, jotka kykenevät toimimaan ja käyttäytymään siellä täysin normaalisti.
• "I feel like I know her" - voisiko tämä nainen tässä olla jonkinlainen viittaus Carrie Pageen? Nainen, joka ei tiedosta olevansa Laura Palmer, mutta hänellä on silti joku pienen pieni haiskahdus kyseisen henkilön olemassaolosta?
• "Sometimes my arms bend back" on hyvällä todennäköisyydellä ainoastaan simppeli viittaus Lauran sidottuihin käsiin, jonka vuoksi hän ei kyennyt puolustautumaan tappajaa vastaan.
• MFAPin toteamus "She's filled with secrets" viestii ilmiselvästi Cooperille, että tämän jo selville saamat salaisuudet ovat vasta pintaraapaisu niille kauheuksille mitä Lauran kiltin imagon taakse kätkeytyy - mutta sen jälkeinen lausahdus voidaan käsittää monella tavalla. Sen kummemmin muita tapoja käsittelemättä, sanoisin että puhe on metsästä - linnunlaulu ja musiikkia ilmassa ovat sama asia. Nämä tyypit asuvat metsässä. Kuten jo aikaisemmin sanoin, "always music in the air" on samalla kaksinaisviittaus Palmereiden huusholliin.
• Huoneessa alkaa soida hypnoottinen jazz-rytmi, jonka tahdissa MFAP alkaa tanssia.
• Aivan kuin Audrey aikaisemmin jaksossa.
• "Laura" lähestyy Cooperia, suutelee tätä intohimoisesti ja kuiskaa tälle korvaan jotain, mitä katsoja ei kuule.

* Jakson viimeisessä kohtauksessa Cooper herää unestaan selvästi järkyttyneenä ja soittaa Trumanille. Hän pyytää tätä tapaamiseen Great Northernissa, ja väittää tietävänsä kuka tappoi Laura Palmerin; tosin, se tieto voi odottaa aamuun asti. Cooper alkaa napsutella sormiaan kuvitteellisen jazzin tahtiin.

• Tämä, hyvät naiset ja herrat, on äärimmäisen hyvin kirjoitettu cliffhanger.
• Täytyy vielä loppukaneettina pyytää jossain määrin anteeksi jatkuvaa hyppimistäni eteenpäin etenkin unikohtauksen aikana, mutta väkisinkin 1. ja 2. tuotantokauden unijaksot ja yliluonnolliset elementit tuovat mieleen paljon Fire Walk with Me'n ja The Returnin tapahtumia. Ei sillä että välttelisin spoilereita, välttelen lähinnä päidenne turhaa sekoittamista. Ehkä tämä tästä sutviintuu. Pysykää linjoilla - seuraavakin jakso on melkoisen hyvä.